HAHMOT

Sarjakuvan hahmoista voit lukea lisätietoa tästä osiosta. Hahmoja lisätään tänne sitä mukaa kun sarjakuva etenee.


Mainta on päähenkilö sarjakuvassa, ja joutuukin ongelmiin, joista ei selviä ilman läheisten ystäviensä apua. Kaikki alkoi siitä, kun melko köyhä Mainta oli mennyt lainaamaan rahaa Ravohk-nimiseltä tyypiltä. Sitä hänen ei olisi kannattanut tehdä, sillä nyt muutama päivä sitten hirtetty Ravohk tulee koputtamaan Maintan talon ovelle, ja siitä ongelmat alkavatkin. Mainta on melko sisukas, mutta parantumattoman utelias ja tekee helposti typeryyksiä ilman rakasta kumppaniaan, Rionia.

Ei kannata sekaantua asioihin tämän tyypin kanssa. Ravohk on pelottava, sadistinen ja piinaavan herrasmiesmainen hyypiö, jolla ei todellakaan ole kaikki kupit kaapissa. Ravohkista tiedetään hyvin vähän, tai ainakin se, että edes kuolema ei estä häntä tekemästä pahojaan.
Vande on Maintan isoveli, jokseenkin melko ylisuojelevainen sellainen. Hän ei anna Maintan enää ikinä kokea mitään kamaluuksia, sellaisten tapahtumien ehkäiseminen on hänen mielestään hänen velvollisuutensa. Vande yleensä arastelee outoja paikkoja, varsinkin nyt kun hänellä on Mainta huolehdittavanaan, sekä totta kai hänen oma puolisonsa, Vivide.
Vivide on Vanden puoliso, joka joutuu myös auttamaan Maintaa. Vaikka Vivide on älykäs ja rauhallinen, Vanden ylihuolehtivaisuus häntäkin kohtaan ottaa toisinaan nuppiin. Vivide pitää aina huivia kaulassaan.